Kauden kolmas maalin kotitappio Dickenille – vappuna vain voitettavaa
Hurjakaan taistelu ei auttanut nostamaan GrIFK:ta voittoon asti, kun kiihkeä SM-liigan toinen välieräottelu pelattiin Kauniaisissa. Läpi ottelun jahtaajana ollut kotijoukkue taipui Dickenille Luolassa jo kolmannen kerran kuluvan kauden aikana yhdellä vaivaisella maalilla 24-25 (12-13). Lukemat veivät Granin selkä edellä kohti seinää, jonka murtamista yritetään vappuaattona Pirkkolassa.
Kahden erittäin hyvin latautuneen joukkueen välisen ottelun avausmaalin jälkeen GrIFK joutui varsin pian takaa-ajohommiin vieraiden tehtyä neljä maalia peräkanaa. Jakson puolivälissä otettu aikalisä käänsi voimasuhteet kentällä, ja kotijoukkue tuli neljän maalin takaa tasoihin (9-9, 20 min). Hieman ennen puoliaikaa Jobi kävi toimittamassa kotijoukkueen lisäharmiksi postia noukkimalla Robin Granlundin pois loppupelistä ikävän jalkavamman muodossa.
Sinipaitainen vierasjoukkue pelasi tasaisen varmasti ja puolusti tiiviisti ensimmäisessä osassa torjuneen maajoukkuemies Mikael Mäkelän tilalla pelanneen maalivahti Tuomas Laitisen edessä. Fredrik von Troil nosti kahdella tarkalla laitamaalillaan isännät viettämään taukoa maalin päässä.
Toinen jakso alkoi Patrik Långin tasoitusmaalilla, mutta seuraavaa kotijoukkueen maalia äänekkäästi omiaan kannustanut kotiyleisö sai odottaa kymmenen minuuttia. Dicken hyödynsi saman ajan tehokkaasti ja karkasi 13-18 johtoon, ennen Carl Weurlanderin kavennusta. Dicken piti johtonsa viidessä aina tilanteeseen 16-21 saakka.
GrIFK:n hurja takaa-ajo sai puhtia Patrik Roslanderin päätettyä kioskinsa sulkemisesta. Roslander ehti seuraavien kymmenen minuutin aikana jokaisen maalia kohti tulleen pallon eteen, lisäksi hän sai muutamassa yrityksessä apua maalitolpista. Grani palasi voittotaisteluun neljän putkella, ja edessä oli enää piinaavan jännittäväksi muodostunut viimeinen kuusiminuuttinen.
Armi Pärt ja Anton Remy pääsivät nostamaan Dickenin jälleen kuskiksi (20-23, 55 min), mutta edelleenkään Grani kieltäytyi antamasta periksi. Takaa-ajo tuotti tulosta ja viimeiselle minuutille lähdettiin tilanteessa 24-24. Björn Monnberg käytti aikalisän ajassa 59:21, ja Dicken käytti seitsemällä kuutta vastaan auenneen maalipaikkansa kun Filip Söderlund pääsi keskeltä läpi ja teki 24-25 17 sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua.
Granille tuli kiire tasoittaa kun ensimmäinen nopeasti pelattu yritys kilpistyi vapariksi. Viimeisellä sekunnilla Anthony Hellakoski lähetti napakan alavedon leveältä, mutta Laitisen toisella jaksolla korvannut A-juniori Christian Haga venytti ensimmäiseen – varsin arvokkaaseen – torjuntaansa.
Katkera tappio, mutta taistelu jatkuu!
Dickenin juhliessa voittoaan kentällä vaelteli sanattomaksi jääneitä vihreäasuisia taistelijoita. Päävalmentaja Mikael Källman puki joukkueen tunnot sanoiksi:
“Katkera loppu tietysti, mutta joukkue nousi monta kertaa vaikeista tilanteista ja toisella puoliajalla noustiin viiden maalin takaa-ajoasemasta tasatilanteeseen Dickensin viimeisessä hyökkäyksessä. Teimme monta vahvaa nousua. Ottelut jatkuvat taas lauantaina.”
Toisessa välierässä Cocks ei onnistunut vapaalipuilla reilut 700 katsojaa keränneen yleisön edessä voittoon, vaan BK-46 otti niskalenkin hallitsevista mestareista maalein 25-31. Molemmat ottelusarjat ovat ensimmäistä kertaa katkolla vappuaattona. Karjaalla ottelu alkaa kello 14:00, Pirkkolassa kaksi tuntia myöhemmin, 16:00.