GrIFK ison haasteen edessä kun BK-46 saapuu kärkiotteluun Kauniaisiin
Joulukalenterin luukut hupenee hyvään tahtiin samalla kun SM-liigan runkosarja etenee kohti viimeistä kolmannestaan. Toisen kierroksen viimeiset kaksi ottelua pelataan keskiviikkona Helsingin Urheilutalossa, jossa Dicken vierailee HIFK:n luona, ja Kauniaisissa, jonne GrIFK:n vastustajaksi tulee BK-46.
Keskiviikon ottelulla on paljon merkitystä liigan kärkikolmikon voimasuhteita silmällä pitäen. Kotivoitto pitäisi haaveet Granin noususta kakkospaikalle elossa, mutta käytännössä päättäisi runkosarjan voittotaistelun. Vastaavasti vierasvoitto tietäisi suurella todennäköisyydellä Granin jäämistä kärkikaksikon taakse runkosarjan loppuun asti, mutta jättäisi BK:lle vielä pienet saumat ohittaa Cocks. Viikonloppuna Norjassa EHF European Cupin ottelun pelannut 21-kertainen ja hallitseva Suomen mestari BK-46 on viime vuosina ollut GrIFK:lle paha vastus. Tällä kaudella joukkueet ovat kohdanneet kahdesti Karjaalla, ja molemmilla kerroilla raitapaidat ovat voittaneet selvästi. Kummankin joukkueen puolustus on toiminut ainakin tilastojen valossa parin desimaalin erolla yhtä hyvin. Sekä Granilla että BK:lla – kuten Cocksillakin – päästettyjen keskiarvo pyörii 25:n ja 26:n välillä. Isot erot joukkueiden välillä tulevat esiin tehoissa. BK:lla on kasassa 97 maalia Grania enemmän 11 pelatun ottelun jälkeen. Sattumoisin tuo ero on lähes maalilleen sama, kuin SM-liigan maalipörssiä johtavan Nico Rönnbergin saldo kymmenessä pelaamassaan ottelussaan. Toisen polven maalitykki on tehnyt runkosarjassa jo 95 maalia. Rönnberg ei kuitenkaan ole ainoa syy siihen, miksi karjaalaiset tekevät muita enemmän maaleja. SM-liigan marraskuun tähtipelaajaksi valitun Patrik Roslanderin mukaan BK-46 pelaa nopeaa peliä, jonka ansiosta se saa enemmän heittopaikkoja, mikä näkyy sitten myös taululla, ja juuri se tekee BK:sta Granille niin hankalan astustajan. “BK:han pelaa tällä hetkellä sellaista käsipalloa, joka ei ihan sovi meille. Se pelaa nopeaa käsistä ja he ottavat paljon ratkaisuja, välillä jopa huonoista paikoista. Jos vastustaja heittää paljon enemmän, heillä on enemmän maalintekopaikkoja – ja silloin ne yleensä tekee enemmän maaleja, kun jokaisella heitolla on 50% mahdollisuus, että pallo menee maaliin.” GrIFK ja BK-46 ovat viime vuosina kohdanneet toisensa pääsääntöisesti Karjaalla. Kuudesta viimeisen vuoden aikana joukkueiden välillä pelatusta ottelusta peräti viisi on pelattu Granin matkustusvuorolla. Kuinka GrIFK onnistuu saamaan hyökkäyspelinsä kuntoon BK:ta vastaan kotiluolassaan? Tule ja näe omin silmin keskiviikkona kello 19:00!
Roslander: “BK Granin vaikein vastustaja”
Harvoin tarjolla!