Tahtovoitto HIFK:sta nosti GrIFK:n sarjakakkoseksi
GrIFK:n hurja toisen puoliajan nousu siivitti joukkueen maalin voittoon HIFK:sta, jonka pistetili ylemmässä jatkosarjassa on kolmen ottelun jälkeen yhä avaamatta. Grani oli menettää ottelun jo avauspuolikkaalla, mutta nousi toisella jaksolla viiden maalin takaa ohi. 26-27 voitto-osuman viimeisteli Miro Koljosen hankkimasta seitsemänmetrisestä Jere Kantee.
Toisen peräkkäisen yhden maalin voiton myötä GrIFK nousi sarjassa toiseksi ohi BK-46:n, jolla on ottelu vähemmän pelattuna. Raitapaidat ovat kovassa paikassa tuplaotteluissa Cocksia vastaan lauantaina Karjaalla ja viikon päästä Riihimäellä.
Vajaaseen miehistöön kauden aikana hyvin tottunut Grani ei tahdo päästä kokoonpanohuolistaan sitten millään. Perjantain otteluun joukkue sai nimettyä vain yhden maalivahdin, kun sekä Patrik Roslander että Atte Pakarinen olivat poissa. Niklas Zilliacus oli ensimmäisellä puolituntisella suurissa vaikeuksissa, torjuen vain yhden kerran, mutta HIFK:sta Graniin täksi kaudeksi siirtynyt 30-vuotias veskari lämpeni pelin edetessä ja otti toisella jaksolla tukun tärkeitä torjuntoja. Kaikkiaan miehelle kirjattiin 10 koppia.
Heti ensiminuuteista lähtien ottelusta kehkeytyi kahden taitavan pelaajan kaksintaistelu. Anthony Hellakoski ja Rui Rolo olivat terävällä otteella liikkeellä ja kummallakin oli oma, toimiva liukuhihnansa maalinteossa. Kaksikko teki kymmenen maalia mieheen huikealla heittoprosentilla: Hellakoski tarvitsi maaleihinsa 11 heittoa, Rolo yhden enemmän.
HIFK oli selkeästi parempi joukkue ensimmäisellä puolituntisella. Se hyödynsi paikkansa ja teki vähemmän virheitä. GrIFK:lla oli puolen tusinaa mahdollisuuksia vastaiskuihin, mutta tyri ne huonoihin syöttöihin sivurajoista ulos tai vastustajan käsiin. Punapaidat pääsivät viettämään taukoa neljän maalin johtoasemassa 15-11.
Rolon neljän suora toisen jakson alussa vei HIFK:n jo viiden maalin johtoon (19-14), ja näytti ratkaisevan ottelun kotijoukkueen eduksi, mutta HIFK:n pelaaminen muuttui tukevassa johdossa astetta passiivisemmaksi. Viktor Grönmarkin kaksiminuuttisesta eteenpäin (36:59) Grani teki viisi maalia putkeen ja ero hupeni kuudessa minuutissa tasatilanteeseen 19-19. Hellakoski nosti Granin 21-22 johtoon vartti ennen loppua, ja maalivahti Zilliacus vei vieraat ensimmäistä kertaa kahden maalin johtoon heittämällä pallon tyhjiin (22-24, 48 min).
HIFK:n Vladimir Knopinskii katsoi punaista neljä minuuttia ennen loppua miehen yritettyä taklata maalintekoon vauhdilla rynnänneen Peik Sjöblomin, joka kuitenkin onnistui ohittamaan Bogdan Klepan etukulmasta ja tasoitti tilanteeksi 26-26. Samaa väriä nähtiin hetkeä myöhemmin, kun Kalle Kankaanpää sai heti seuraavassa puolustuksessa kolmannen jäähynsä ja teki seuraa Knopinskiille.
Seuraavaa maalia saatiin odotella jännittyneissä tunnelmissa aivan kalkkiviivoille saakka. Koljonen näki tilaisuutensa Granin viimeisessä hyökkäyksessä ja painoi voimalla muurin läpi maalintekoon, mutta miestä rikottiin rankkarin arvoisesti vain 11 sekuntia ennen loppua. Kanteen rankkarimaalin jälkeen HIFK:n valmentaja Rostislav Grinishin otti välittömästi aikalisän ja HIFK tuli viimeiseen yritykseensä seitsemällä kuutta vastaan. Joel Hagström, Oscar Udd ja Rolo rullasivat pallon Knopinskiin korvanneelle Vili Leppäselle, jonka yritys kilpistyi etutolppaan.
Grani kaatoi HIFK:n jo neljännen kerran kuluvan kauden aikana. Mikael Källman kertoi joukkueensa toteuttaneen kaikki tauolla sovitut asiat, joilla voitto lopulta irtosi niukimmalla mahdollisella tavalla.
– Ensimmäisellä jaksolla HIFK pelasi oikein hyvin, ja me teimme teknisiä virheitä puolustuksessa sekä omissa maalipaikoissa. Tauolla onnistuimme parantamaan kaikki osa-alueita ja varsinkin puolustamista tarkemmaksi. Hyökkäykset seitsemällä pelaajalla onnistuivat hyvin, ja saimme käännettyä ottelun niukaksi voitoksi.
Lauantaina 4.3. juhlitaan
Joukkueet pelaavat toistamiseen vastakkain jo viikon kuluttua lauantaina Luolassa, jossa vietetään ennen ottelun alkua historiallisia hetkiä. GrIFK:n 1990-luvun menestystarinan (1 SM-kulta, 4 hopeaa ja 4 pronssi) yksi tärkeimmistä lenkeistä oli maalivahtina 261 ottelussa seuraa edustanut Christian Segersven. Chriden pelinumero 1 jäädytetään ja paita nostetaan ennen GrIFK-HIFK ottelua palloiluhallin kattoon mestaruusviirien seuraksi.
Juhlallisuudet alkavat kello 15:45, ottelu alkaa tavalliseen tapaan 16:00.