Muutoksia GrIFK:n otteluohjelmaan
Palloilusarjat ovat viime päivinä muiden lajien ohella joutuneet rukkaamaan otteluohjelmiaan, eikä käsipallo ole tässä mitenkään poikkeus. Viime viikonloppuna pelattavaksi aiottu HIFK:n ja GrIFK:n välinen runkosarjaottelu siirtyi pelattavaksi 13.1.2021, ja seuraavaksi siirtyvät molemmat pelit HC Tallinnia vastaan joulukuulta hamaan tulevaisuuteen.
“Käsipallon liittohallitus päätti, että vallitsevan koronaepidemiatilanteen johdosta 19.-20.12. kaavaillut Tallinn-GrIFK -ottelut siirretään. Uutta otteluajankohtaa kartoitetaan, mutta se ei tule mahtumaan kaavaillun runkosarjan aikataulun puitteisiin.”
Runkosarjan oli suunniteltu päättyvän 24.1.21. Siirtojen johdosta runkosarjaa tullaan venyttämään siten, että jatkosarjat alkavat vasta Suomen Cupin jälkeen 12.-14.2.
Dicken-ottelu selostettuna SolidSportilta
GrIFK pelaa näillä näkymin vielä kaksi liigaottelua ennen joulutaukoa. Lauantaina 5.12. Grani saa vastaansa Dickenin, ottelu pelataan tyhjille katsomoille, mutta SolidSportin lähetys esitetään selostuksen kera. Keskiviikkona 16.12. pelataan vielä tämän hetkisen tiedon mukaan Turussa ÅIFK:ta vastaan.
SM-liigan jatkosarjojen runkopäivät kaudella 2020-21