Mikael Källman Suomen urheilun kunniagalleriaan
“Kun katselin tuota Hall of Famea ajattelin että voi maamme laulu mitä saavutuksia. Ei sitä itse ihan tajua mihin porukkaan sitä pääsi. Että kuulunko todellakin tuohon kööriin?”
Suomen kaikkien aikojen käsipalloilija Mikael Källman oli uransa huipulla aikana jolloin joukkueurheilusta puhuttaessa nousivat esiin useimmiten vain Jarit Kurri ja Litmanen. Källmanin otteet Saksassa jäivät monilta huomaamatta, sillä ulkomaiden käsipallosarjat eivät täällä juurikaan uutiskynnystä ylittäneet.
Nyt 57-vuotias käsipallolegenda sai vihdoin ansaitsemansa arvostuksen myös kotimaassaan kun Urheilugaalassa lisättiin suomalaisen urheilun Hall of Fameen kuusi uutta nimeä ja yksi uusi laji.
“Vähän tuntuu epärealistiselta että onko tämä niin kuin totta! Ei sitä ajattele ollenkaan näitä hommia ja sitten yhtäkkiä tämmöinen juttu pamahtaa suoraan kasvoille – positiivisessa mielessä kylläkin. Että olen tottakai todella ylpeä nimityksestä.”
Isoihin ympyröihin kohti kirkkaita valoja
Karjaalta BK-46:sta maailman maineeseen ponnistanut Källman siirtyi Saksan Bundesliigaan juuri nousseeseen SG Wallau/Massenheimiin vuonna 1987, ja uusi ympäristö osoittautui kaikilla mittareilla napakympiksi.
“Kyllä voi sanoa että pääsin juuri oikeaan paikkaan mulle. Se oli perheseura, kaikki toimi Ströhmannien ympärillä. Bodo Ströhmann managerina ja muutama muu seuran johtokunnassa olivat siellä niin läheisiä. Ottivat heti niinkuin huostaan ja varmistivat että kaikilla pelaajilla aina meni hyvin ja auttoi joka asiassa. Oli tosi helppo seura tulla.”
Källmanin hankinta ehti aiheuttaa otsikoita jo ennen maahan saapumistakin. Kohti kärkeä nouseva joukkue ei kuulunut sarjan suosikkeihin. Manageria ryöpytettiin lehdistössä hänen hankittua tuntemattoman nuoren suomalaisen kokeneen ruotsalaistähden Björn Jilsenin seuraajaksi, varsinkin kun siihen aikaan sai joukkueessa pelata vain yksi ulkomaalaispelaaja. Jilsenin kädenjälki näkyi seuraajansa valinnassa sillä juuri hän oli suositellut Källmanin hankintaa.
”Tuskin minua mihinkään perinteiseen menestysseuraan olisi palkattukaan, koska Suomea ei tunnettu käsipallomaana.”
Voitontahtoisen suomalaisen otteet kentällä olivat herättäneet huomiota jo aiemmin, mutta Italiassa pelatuissa B-MM-kisoissa 1987 asiat alkoivat edetä. Sopimus viimeisteltiin Wallaun nousun varmistuttua.
Nousijajoukkueen harteille ei paljoa ennakko-odotuksia asetettu, mutta pikkuhiljaa se kiipesi kärkeä kohti ja kaikki kulminoitui keväällä 92 mestaruusjuhliin. Joukkueen tärkeimmäksi pelaajaksi kohonnut Källman valittiin kauden päätteeksi vuoden käsipalloilijaksi Saksassa, ensimmäisenä ulkomaalaisena koskaan.
Saavutus on huikea. Källmanin jälkeenkään listalle on päässyt vain aniharva pelaaja. Ranskalainen Nikola Karabatic (2007, 2008) ja tsekki Filip Jicha (2009, 2010) ovat pokanneet tittelin kahdesti ja vuonna 2017 listalle lisättiin sveitsiläinen Andy Schmid.
Yksi parhaista – ellei se kaikkein paras?
Jostain syystä käsipallossa ei valittu maailman parasta pelaajaa vuosina 1991-1993. 1992 Källman olisi todennäköisesti ollut ainakin hyvin lähellä valintaa. Kanssapelaajien arvostama Källman oli myös vuosituhannen parasta pelaajaa valittaessa korkealla. Ruotsalaisen Magnus Wislanderin valinnan jälkeen mm. tanskalaistähti Erik Veje Rasmussen lausui lehdistölle tietävänsä yhden joka on maailman paras, ja se ei ole Wislander – viitaten Wallaun suomalaistähteen.
“Kyllä hän ja muutama muukin on tullut sanomaan että eivät ole samaa mieltä tuon valinnan kanssa.”
Mikael Källman, SG Wallau/Massenheim keräilykortti
Jos miettii sitä vuotta, niin olitko mielestäsi paras?
“Kyllä mulla meni toi vuosi niin nappiin. Pleijareissa olin ratkaisevassa roolissa vaikka lensin edestakaisin Itävaltaan B-MM-kisoihin ja pelasin helkkarinmoisen määrän otteluita todella lyhyessä ajassa. Kumminkin erityisesti Bundesliigan Play off-ottelut meni loppuun asti hyvin, voitettiin sekä mestaruus että EHF Cup Wallaun kanssa. Ja erittäin paljon maaleja ratkaisevissa rooleissa. Meillähän oli muutama pahakin loukkaantuminen joukkueessa ja kumminkin otettiin tuplat.”
Menestystä tuli Saksassa kaikkiaan kuuden pokaalin verran. Kaksi Bundesliigan mestaruutta, kaksi Saksan Cupin voittoa sekä Saksan Super Cupin sekä EHF Cupin voitot. Myös Mestareiden liigan valtaus oli lähellä. 1993 Wallau hävisi kaksiosaisen loppuottelun yhdellä maalilla Badel Zagrebille.
Paluu Suomeen koitti 1996, mutta osoitteeksi ei tullutkaan Karjaa, vaan Tammisaari. Källman pelasi kauden 1996-97 EIF:ssä ennen kuin Saksa kutsui takaisin. Kahden TUSEM Essenissä pelatun kauden jälkeen mies palasi BK-46:n raitapaitoihin, jossa pelaajaura päättyi 40-vuotiaana keväällä 2004.
Peilatessaan taaksepäin jo Suomessa voittamiseen tottunut Källman nostaa menestyksen Saksassa arvolistalla korkeimmalle.
“Kirkkaimpana on kyllä ne kuusi mestaruutta Saksassa. Olen nyt maininnut sen -92 koska oli se eka ja mun suuri unelma aina oli päästä Bundesliigaan ja sitten vielä muutaman vuoden päästä oltiin mestareita. Se oli niin vaikea tajuta, se oli niin iso juttu se eka. Sitten rupesi olemaan vähän tottuneempi kun alkoi tulla cup-mestaruuksia ja toinen liigamestaruus ja EHF cup. Tottakai arvostan niitä muitakin yhtä paljon, mutta se eka oli se mieleenpainuvin.
Pelaajana BK:ssa se ei ollut mitään erityistä voittaa kultaa, sanotaanko näin. Se oli oikeastaan itsestäänselvyys, ei aina mutta aika usein.”
Vaimo ja perhe tärkeimmät
Ilman läheisten tukea ei kukaan pärjää, ja Mikael Källman ei ujostele korostaessaan Camilla-vaimon ja perheen merkitystä.
“Kyllähän vaimo on lähin tuki aina, se on itsestäänselvyys. Hän on ollut valtava tuki ja joutunut olemaan todella paljon yksin pelaajauralla ja sen jälkeenkin, kun olen itse reissanut sinne sun tänne käsipallon merkeissä. Kyllä hänelle kuuluu se isoin kiitos kaikista.”
Käsipallo tulee arvolistalla hyvänä kakkosena:
“Käsipallo on kaikista ei-tärkeistä asioista maailmassa se tärkein.”
Määrätietoinen valmentaja
Ensiaskeleet valmennustehtäviin Källman otti Karjaalla, jossa ensimmäinen mestaruus valmentajana tuli vuonna 2006. Lisää arvometallia palkintokaappiin tuli Kauniaisten HC Westin kanssa, jonka Källman valmensi mestariksi 2011 ja 2012.
“Se 2006 oli hieno saavutus koska me ei oltu ennakkosuosikkeja sinä vuonna. Ja tottakai Westin kanssa eka mestaruus oli erityisen hieno juttu. Muistan hyvin kun sanoin pojille kopissa että nyt saa sitten riittää: Tämä on kolmas kerta finaaleissa ja toi Cocksin juttu saa nyt ruveta riittämään, että perkele – me ei olla noita huonompia ja nyt vaan ulos näyttämään. That’s it, ja pojat teki sen. Uskomattomalla tavalla.”
Toinenkin paluu Bundesliigaan oli todella lähellä vuonna 2014. Valmentajasopimus FA Göppingenin kanssa oli jo viittä vaille varma, mutta seura päätyi loppusuoralla valitsemaan ruotsalaisen Magnus Anderssonin. Enää valmennuspestit ulkomailla ei innosta. “Nyt on jo kaksi lapsenlasta niin enää ei kiinnosta. Nyt me pysytään tässä ja lapset menee missä menee. He tietävät että pystyy aina tulemaan kotiin, missä tavataan aina kun mahdollista.” “Silloin olin kyllä tosi kiinnostunut siitä pestistä mutta ne sitten valitsi Anderssonin ja se oli hyvä valinta. Magnus oli melkein neljä vuotta siellä ja pari vuotta meni todella hyvin hänen kanssa, saavuttivat paljon.” Käsipallo on antanut Källmanille paljon ystäviä ja mies nostaa omat valmentajansa esikuvikseen. Heistä jokainen on muovannut tavallaan nykyisin GrIFK:ta luotsaavan legendan käsitystä käsipallosta. Karjaalla Källman oli vuosikaudet Jan-Gösta Westerlundin koulittavana ja mies alleviivaakin entisen valmentajansa merkitystä uralleen: “Jos valmentajia ajatellaan niin Jan-Göstahan oli mun valmentaja periaatteessa siihen asti kunnes lähdin Bundesliigaan, niin kyllä hän oli merkittävässä roolissa. Hän oli semmoinen piiskaaja joka huusi kuin sirkkeli koko treenin, mutta se sopi mulle ja koko joukkueelle, ei meille ollut väliä. Mutta hän oli niin hieno ihminen ja kyllä jokainen tiesi ettei hän tahdo pahaa vaan että me juostaan niin perkeleesti ja koko ajan, ei siinä muuta. Kentän ulkopuolella hän oli maailman ihanin ihminen ja todella hyvä tuki ja todella paljon.“ “Jan-Gösta on tietyllä tavalla ollut esikuva, ja kyllä muutkin omat valmentajat, ne oli niin erilaisia. Kroatian sittemmin Olympiakultaan johdattanut Velimir Kljaić oli se provosoiva tyyppi joka loi todella paljon asennetta yksilölle ja koko joukkueelle ja henkilökohtainen treeni. Björn Jilsen toi kollektiivisuuden ja mitä mitä tarkoittaa olla joukkue. Ennen sitä oli Heiner Brand, joka oli valtavan suuri pelaaja ja myöhemmin juhli Saksan kanssa maailmanmestaruutta. Eri tavalla he kaikki olleet esikuvina ja olen ottanut ne parhaat palat heistä jokaisesta. Tottakai oma persoona ja oma kuva siitä millainen valmentajan pitää olla ja millaista käsipalloa haluaa pelattavan on tehnyt sen mitä tänä päivänä edustan.” Voittamiseen Källman ei vieläkään ole kyllästynyt. Tavoitteet ovat edelleen korkealla: “Kyllä mulla on Granin kanssa tavoitteena vähintään mitali ja se kirkkain mitali mua kiinnostaa ja motivoi. Kyllä mä olen sen eteen valmis tekemään kaiken mitä se vaatii.” Kuvat Urheilugaalasta: Jami Ivanoff Källman: ”Sääntömuutokset kehittäneet käsipalloa” Yksi maailman parhaista – Mikael Källman oli supertähti Saksassa Röda mattan rullades ut för superstjärnan Mikael Källman Kuvat Urheilugaalasta: Jami Ivanoff
“Pelikavereista ekana nousee Mike Fuhrig, jonka mä sitten otin ikäänkuin siipieni alle, kun hän tuli 1990 DDR:n puolelta Leipzigistä Länsi-Saksan puolelle kun muurit murtuivat. Meistä tuli ikuisesti kavereita.”
Lue lisää
